Tenttineuleen pointti on, ettei tarvitse katsella käsiä, vaan saa keskittyä kirjaan, ja kädet saavat sauhuta (ok, joskus on pakko vilkaista). Noista erilaisista "neuleprojektityypeistä" voisi tehdä useamman postauksen :-D
Mutta eilen posti toi ilmoituksen suuresta kirjeestä, joka piti noutaa postilta.
Tuijotin suu auki virkailijaa äännähtäen heikosti "mitä ?" kun hän toi tälläisen:

Mitä helv.... olen tehnyt / jättänyt tekemättä ?
Kotona purkasin sisältä löytynyt 1 kpl pakettia. Olin kokonaan unohtanut tilanneeni Rowanin alesta muutaman lehden ja yhden kirjan (olisko ollut lokakuussa). Toimitus oli viivästynyt, kun yksi kirjoista olikin loppuunmyyty ja Rowan yritti jäljittää sitä, onnistumatta (enpä muista mikä se oli edes). Tässä kuitenkin ne mitä sain:


Ylläolevia en ole edes ehtinyt avata, mutta allaoleva kirja sai kyllä haukkomaan henkeä. En ole ennen ollut englantilaisten suunnittelijoiden fani. Varoitus ! Tämä kirja sisältää liikaa toteuttamiskelpoisia neuleita !

Urakoin opintoja vielä 16.12. asti, jolloin lukuisten opinnäytetöiden palautus. Tiheämpiä päivityksiä blogiin odotettavissa sen jälkeen. Ideoita mielessä tuleviksi töiksi on jo vaikka jakais pois + keskeneräisiäkin täytyy tehdä eteenpäin.
No comments:
Post a Comment